Finnet Finnet

Pieni jämsäläinen rivitalo on valokuidun edelläkävijä

Finnet-liiton jäsenyhtiö, laajakaistaoperaattori ElmoNet toteutti valokuituyhteyden poikkeuksellisessa hankkeessa. Se mahdollistaa asukkaille kaikki tulevaisuuden palvelut.

Jämsässä pieni viiden talon rivitaloyhtiö päätyi vuonna 2021 vielä harvinaiseen ratkaisuun. Taloyhtiö päätti vetää nopeudeltaan rajattoman valokuituyhteyden jokaiseen huoneistoon asti. Yleensä valokuitu rakennetaan vain taloyhtiön jakamotilaan, josta lähtee huoneistoihin taloyhtiön sisäverkkoa edustava kaapelointi.

Projekti oli ensimmäisiä laatuaan paikalliselle laajakaistaoperaattorille ja valokuiturakentajalle ElmoNetille.

Tällä taloyhtiöllä on nyt kaikki valokuidun osalta viimeisen päälle. Nyt on mahdollisuus sellaisiin tiedonsiirtonopeuksiin, joihin edes 5G ei pysty, yhteyspäällikkö Jari Peltonen kertoo.

Nopeutta tarvitaan, sillä nykypäivänä hyvät tietoliikenneyhteydet ovat yhtä tärkeitä asukkaille kuin sähkö ja vesi.

Hyvin hoidetussa taloyhtiössä myös tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, Peltonen tiivistää.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että nettiä tarvitaan töiden tekemiseen, tiedonhakuun ja suoratoistopalveluiden kuten Netflixin ja Yle Areenan katsomiseen. Tosiasiassa netin tarve laajenee vauhdilla muuhunkin, esimerkiksi robotti-imurin, pesukoneen, valvontakameroiden ja muihin kodin toimintojen käyttöön.

Yhdessä perheessä voi olla toistakymmentä laitetta, jotka tarvitsevat nettikaistaa, Peltonen sanoo.

Tärkeintä on kenties se, että ikäihmisille rajattoman nopea, aina toimiva netti mahdollistaa kotona asumisen pidempään. Esimerkiksi etälääkärin ja -hoitajan tapaaminen, kirjastopalveluiden käyttö ja yhteydenpito läheisiin sujuu aina.

Jämsäläisen taloyhtiön valokuitusaneeraus valmistui alkukesästä 2021. Asukas Asko Keskisen mukaan parasta on se, että nettiyhteys toimii nyt aina ja on niin sanotusti näkymätön.

Eihän sähköäkään mieti. Nyt jos tekee etätöitä, ei tarvitse huolehtia, katsooko joku samaan aikaan Netflixiä, Keskinen kuvailee.

Asukkaat ovat tyytyväisiä myös siihen, että nyt oman kodin nettiyhteys riittää aina varmasti palveluihin, jotka ovat vasta tulossa. Taloyhtiö on jo ensimmäisten joukossa luopunut antenni- ja kaapelitelevisiosta. Myös televisiolähetykset katsotaan suoraan internetin kautta.

Valokuitu on tulevaisuuden hankinta myös siinä mielessä, että se nostaa asuntojen arvoa ja mahdollistaa taloyhtiölle esimerkiksi veden- ja sähkönkulutuksen seurannan tarkemmin kuin ennen.